Livenä esitetään Irwin Goodmanin musiikkia akustisesti suurellä sydämellä! Tarkoitus on pitää Irwin-perinnettä yllä Suomen turuilla ja toreilla.
Myös omaa tuotantoa tehdään...kun ei sitä oikein pysty estämäänkään että tuota tavaraa tulee. Pääpaino pysyy kuitenkin livenä esitettävässä Irwinin musiikissa. Missään tapauksessa kansantaiteilijaa ei ole lähdetty matkimaan millään muotoa vaan biisit vedetään omalla tyylillä, omasta sydämestä. Mitään muuta vaihtoehtoa ei kai pitäisi ollakaan.
Ensimmäinen Irwin-keikka on tehty aikoinaan vuoden 1998 vappuna Joensuussa. Keikat sisältävät aina myös tarinoita itse mestarista. Kun on tuota tietoa miehestä kaaliin aikas paljon jäänyt niin johonkinhan sekin tieto on käytettävä...
Muissa musahommissa menikin sitten seuraavat kymmenisen vuotta ja vasta v. 2007 on lähdetty Irwinin jalanjäljissä jälleen kulkemaan. Siinä sitä onkin tallaamista ja peninkulmia edessäpäin. Mutta mikä tärkeintä niin repun pohjalle on tarttunut muun muassa myös sitä kuuluisaa kokemusta.
Projektin tarkoitus on myös levittää Irwin-tietoutta kansalle. Tämä kaikki on myöskin kunnianosoitus suurelle kansantaiteilijalle!
Suomen suurimmat Irwin-aiheiset sivut ovat avautuneet! Kyseessä Irwin-tietopankki josta on tarkoitus löytää kaikki mahdollinen ja mahdoton tieto kyseisestä artistista:
Ensimmäinen maistiainen bändistä on kuultavissa Spacessa 'Father'-demon muodossa, sekä livenä tänään 28.11.2008 Nosturilla. Mukana Nosturilla myös Melissa Auf der Maur sekä Lodger.
Huomenia :) En oo viel kuunnellu sitä biisiä, en oo täl viikol avannu kotona konetta mut vkl varmast avaan ja kuuntelen :) Ja täs toimistol ei oikein pysty kuunteleen.. :)
No miten menee? Nii se grr tarkotti että.. komea :)
Thank You for being a Friend and for keeping the Rock'n'Roll spirit alive!!!
You got the brand new Hanoi Rocks album Street Poetry already? If not, listen to the album in Hanoi Rocks Official Myspace and let your heart (not mind) make the decision:
HANOI ROCKS OFFICIAL MYSPACE
www.myspace.com/hanoirocksofficial