Tervehdys!
Olen suomalainen laulava lauluntekijä. Julkaisin debyyttialbumini ”Uudet vaatteet” helmikuussa 2007 levy-yhtiö Sony Bmg: n kanssa. Kaikki albumin kappaleet ovat omaa käsialaani, ja taiteellisena tuottajana toimi Mara Salminen. Albumilta on julkaistu singlet ”Uudet vaatteet”, ”Enkeli” ja ”Pelko”. Teen kappaleeni yleensä pianon kanssa, ja pianosoundi kuuluukin vahvasti debyyttialbumillani. Olen saanut debyytistäni hienoa palautetta ja kiitoksia, ja tahdon kiittää kaikkia kuuntelijoita lämpimästi. On ollut hienoa huomata, miten biisit ovat alkaneet elää omaa elämäänsä ja uusia kuulijoita tulee jatkuvasti.
Viime aikoina olen jalostanut itseäni lauluntekijänä sosiaalisempaan suuntaan. Biisien tekeminen yksin omassa kammiossani alkoi tuntua kovin yksinäiseltä, ja tajusin, että voidakseni kehittyä laulunkirjoittajana minun tulee kokeilla tehdä asioita toisin kuin olen tottunut. Niin ikään olen yhä enemmän kiinnostunut biisien tekemistä laajemminkin kuin pelkästään omaan käyttööni, eli myös muille artisteille. Olen parhaillaan mukana Sibelius-Akatemian järjestämässä biisintekijöiden koulutuksessa, josta olen saanut paljon uusia työkaluja musiikin tekemiseen: loistavia biisintekokumppaneita, hyödyllistä co-write -kokemusta, mielenkiintoista tietoa musiikkibisneksestä ja kokeneiden konkareiden neuvoja. Kokemukset ovat olleet todella positiivisia ja inspiroivia, ja koen kehittyväni laulunkirjoittajana jatkuvasti.
Paljon on kyselty jatkoa debyytilleni, ja olenkin tehnyt myös biisejä toiselle albumilleni. Tarkoituksena on luoda edellistäkin vahvempi, hieno ja sävyisä kuunteluelämys. Maistiaisiin on kuitenkin vielä matkaa, joten siihen asti on nautittava jo olemassa olevasta hyvästä musiikista.
Pysytellään kuulolla! :)
**************************************************************
And same in english:
I'm a finnish singer-songwriter. My debut album "Uudet vaatteet" was released in 2007 by Sony Bmg. I've had great feedback about my album, and it's been interesting to see how the songs have started living a life of their own, new listeners occuring every day.
Nowdays I've been getting more and more interested in writing songs also to other artists. I'm currenlty attending Sibelius Academy's training for songwriters, where I've had the chance to network with other songwriters and got really good experience of co-writing. I feel I'm getting better and better with my songwriting.
I've also been writing new songs for my second album, that is going to be even stronger and more vivid listening experience. There's still going to be a while until the first samples, so in the meantime that we just have to enjoy the good music that already exists. :)
Let's keep our ears open! :)
-Elviira
|