ISMO HAAVISTO BANDIN UUSI LEVY "GASOLINE GIRL" ON ILMESTYNYT! ..
ISMO HAAVISTO
Ismo Haavisto Band on vuonna 2000 perustettu roots-yhtye. Sen ohjelmisto koostuu pääosin solistin omaa käsialaa olevista kappaleista, mutta mukana on myös lainattuja blues-klassikoita. Musiikki on suoraviivaista, tanssittavaa ja rokkaavaa bluesia. Esikuvista mainittakoon
The Fabulous Thunderbirds, Lazy Lester, Jerry McCain ja Robert Cray.
Yhtye on julkaisut aiemmin levyn “Too Wild For Me”, joka sisältää ainoastaan Ismo Haaviston
omaa tuotantoa. Ismo Haavisto on säveltänyt materiaalia myös muille yhtyeille ja on saanut
paljon myönteistä palautetta lauluntekijätaidoistaan.
Bändi keikkailee lähinnä Etelä-Suomessa, mutta esiintymisiä on tehty satunnaisesti laajemmallekin aina Saksaa myöten. Toukokuussa 2009 orkesteri matkasi jo toisen kerran Eutinin kansainvälisille bluesfestivaaleille.
Bändin perustaja ja solisti Ismo Haavisto tunnetaan loistavana huuliharpistina ja laulajana. Hän kuuluu Suomi-bluesin harvalukuiseen, mutta taidokkaaseen ammattilaiskaartiin. Hän on vierailut useiden kotimaisten artistien levyillä (esim. Francine, Marko Haavisto & Poutahaukat, Knucklebone Oscar) ja soittanut lukuisten ulkomaisten blues-tähtien kanssa (mm. Kim Wilson, Lurrie Bell, Otis Grand, Bill Sims, Steve Guyger, Sharon Lewis, Delta highway, Jessie Mae Hemphill). Hänen taitava kitarointinsa on tullut tutuksi Ismo Haavisto Bandin lisäksi Honky Tonk Menissä ja Baby Boy Varhaman The Jinxissä.
Hiljattain uusiutuneen kokoonpanon kitaristi Jonni “Sidekick Johnny” Seppälä on taitava ammattimuusikko. Hän on soittanut useissa arvostetuissa roots- kokoonpanoissa (Helge Tallqvist and Groovy eyes/Deep Blue Divers, Helander Co, The Johnny Bonanza Show, Jay’s Frantics jne)
Rumpalina orkesterissa on jazz-piireissä ansioitunut Mikko Järvinen ja bassossa svengaava “kävelevän basson” mestari Jape Huotari.
NEW CD: "GASOLINE GIRL" IS OUT NOW!
ISMO HAAVISTO BAND
Ismo Haavisto Band comes from Finland and has been founded in 2000. The band plays mostly their own music, written by band leader Ismo Haavisto. Band..s music is blues with a taste of rock’n’roll, soul and country. Band..s gigs are flavoured with some blues standards. Group is very energetic performer and it get..s you going on the dancefloor. Band..s biggest influences are The Fabulous Thunderbirds, Lazy Lester, Albert Collins, Robert Cray and Jerry McCain.
“Gasoline Girl” is the band..s latest release. The first record “Too Wild For Me” has got a lot of
positive feedback from fans and radio DJ..s. Ismo Haavisto has written songs also for another bands and he has visited on many finnish artists.. records.
Band leader Ismo Haavisto has known as a great harpist, guitarist and singer. He’s a professional musician and has played with many well-known blues musicians like Kim Wilson, Lurrie Bell, Otis Grand, Bill Sims, Steve Guyger, Delta Highway, Jessie Mae Hemphill and Sharon Lewis. Ismo Haavisto has four other groups in Finland and he is considered to be part of the “blues elite” in Finland.
Another members of the group are Jonni “Sidekick Johnny” Seppälä who is professional guitarist. Seppälä has played in several recognized bands in Finland. Skillfull jazz drummer Mikko Järvinen and the laid-back bass player Jape Huotari are guarantee for solid beat.
ISMO HAAVISTO ONE MAN BAND
Tämä on tuore "kokoonpano", joka aloitti toimintansa vuonna 2007.
Siitä on tullut nopeasti kysyttyä tavaraa pienemmissä ravintoloissa, joissa
isompien kokoonpanojen esiintyminen ei ole mahdollista. Ismo Haavisto
One Man Band esittää ainoastaan taattua rootsmusiikkia. Mukana on sekä
omaa, että lainattua materiaalia.
moi..just tilasin levyn. millä harpulla yleensä soitttelet? ja oisko mitä voisit suositella? ite oon vasta muutaman kuukauden soitellu Hohnerin Blues harpulla C ja A :)
Sisu ja Nosturi tarjoaa mahdollisuuden päästä keikalle Nosturiin!! Yleisö äänestää voittajabändin. Ilmoita bändisi mukaan samantien, liittyminen tai äänestäminen, kaikki on äärimmäisen helppoa, tsekkaa vaikka: http://www.suomalaistasisua.fi/sisullastagelle
Hyvin rollaa, varsinkin Marina. Kiitokset kaveruudesta. Jakaus näyttää kuvassa olevan sulla paljon paremmassa kuosissa kuin mulla. Pitääkö tässä nyt lähteä bändin nimeä muuttamaan ? Sitäkö tässä nyt haetaan ? - JL -
Moi Ismo!! Listen now! THREE NEW SONGS ADDED from the new album “One Step Further”!!
Available too: FRANCINE – King for a day CD Power-Punk-A-Billy in the tradition of Bands like Peacocks and The Living End! Available worldwide at www. interpunk. com and in Germany through www. wolverine-records. de