LADYFESTFINLAND.NET D.I.Y-festivaali: musiikkia, työryhmiä, taidetta, ruokaa, elokuvia,
distroja, iloa, voimaa ja rohkeutta!
Mikä on Ladyfest?
Ladyfest on yhteisöllinen, voittoa tavoittelematon maailmanlaajuinen musiikki- ja taidefestivaali naistekijöille. Vapaaehtoisvoimin järjestettävä festivaali tarjoaa areenan bändeille, performanssitaiteilijoille, sana- ja kuvataiteilijoille ja työryhmille.
Ladyfestin juuret ovat 1990-luvun feministisessä underground-liikkeessä ja tee se itse -ideologiassa. Ensimmäinen Ladyfest järjestettiin
Olympian kaupungissa Yhdysvalloissa vuonna 2000. Sen jälkeen Ladyfestejä on järjestetty toisistaan riippumattomasti ympäri maailmaa. Suomen
ensimmäinen Ladyfest järjestettiin Turussa toukokuussa 2007.
Kuka on lady?
Ladyllä halutaan erottautua erilaisista naistapahtumista, joihin ei välttämättä liity mitään totutun sukupuoliajattelun ja -roolien
kyseenalaistamista. Ladyllä halutaan viestittää, että
sukupuolimäärittelyt ovat mielivaltaisia ja siksi muutettavissa. Lady voikin olla esimerkiksi henkilö, jonka sukupuoli-identiteetti ei sovi kulttuurimme hyväksymiin malleihin, tai joku, jonka leidiydelle ei
anneta samanlaista tunnustusta kuin niille, joita tuolla sanalla on totuttu kuvaamaan.
Toivotamme kaikki tervetulleeksi. Tule tekemään kanssamme Ladyfest 2008!
Tapahtumassa ei suvaita seksismiä, homofobiaa tai rasismia.
(Teksti muokattu Wikipedian ja Turun Ladyfestin sivujen pohjalta. Tack
Åbo!) PÅ SVENSKA!
WENDY DELORME - PARTYLINE - RAY RUMOURS - HUMAN TOYS - GIRLZ IN THE PUNK SCENE - THE COREY O'S - LISPECTOR - THE DRAG KING FEM SHOW - CINEMARGES - ROZI PLAIN - HELLUVAH - DJS POP IN GAYS & KLEPTOM - PSH PSHIT...