VILLE LEINONEN on
laulaja ja laulujen tekijä Suomesta.
Syntynyt 1975 Savonlinnassa. Asuu tällä hetkellä Tampereella.
Villen ensimmäinen soolokasetti "Raastinlauluja" julkaistiin vuonna 1997. Tätä kasettia saattaa vielä löytää sellaisten syrjäseutujen huoltoasemilta, jonne ABC-ketju ei ole vielä pystyttänyt viihdekeskusta.
Fonal Records julkaisi albumin myöhemmin cd:nä.
Toinen sooloalbumi "Suudelmitar" ilmestyi 2004. Albumi on musiikillinen etnografia suomalaisesta kesästä, kaukokaipuusta, unista, rakkaudesta...
Kolmas sooloalbumi "Hei!" ilmestyi 2007. Tällä levyllä kuullaan tulkintoja 70-luvun lopun iskelmistä, kotimaisista ja käännös-sellaisista. (huom. Darion ylipapittaren viesti lopussa!)
"Ville Leinonen & Valumo" -yhtye (1998-2006) toimi kaksituhattaluvun alussa Suomea konsertoiden. Poko Rekords julkaisi yhtyeeltä 4 studioalbumia, 2 live-albumia, sekä tuplakokoelman. Nykyään Valumo lepää kuohkeamultaisessa kehdossa.
Toukokuun lopulla 2008 ilmestyi Ville Leinosen Unilehto -kokoonpanon samanniminen albumi. Se on teemallinen kokoelma kansanlauluja ja muita kaikille suomalaisille yhteisiä koskettavia laulelmia soitettuna puisilla soittimilla.
Helmikuussa 2010 Villeltä ilmestyy uusi albumi "Majakanvartijan uni", joka sisältää pitkästä aikaa ainoastaan uutta omaa materiaalia. Blogi seuraa levyn valmistumisen etenemistä, ja videodokumentteja aiheesta ilmestyy www.villeleinonen.com-sivustolle!
VILLE LEINONEN
A Singer and songwriter from Finland.
Born 1975 in Savonlinna. Lives in Tampere today.
Villes first solo cassette "Raastinlauluja" was released 1997.
(A Digitally Re-mastered cd version was released 2002 by Fonal Records.)
Other soloalbums are "Suudelmitar" 2004 , and "Hei!" 2007, released by Poko Rekords.
During the years 2000-06 finnish record label Poko Rekords released four studioalbums, two livealbums and a double compilation-cd of Ville Leinonen & Valumo, the rockband. Valumo was born 1998, and it lived for eight years playing concerts around Finland. Today it's dead and buried. You can find the bands past stuff here www.villeleinonen.com/valumo
On the side of hundreds of troubadour and band gigs Ville has also played various instruments with groups like for example ES, Risto, Islaja, Teemu Elon Puhuvat Elaimet, Kiila, Office Building...
On february 2010 There will a new studio album by Leinonen. More about it on the blog...
Leinos-pitkäsoittojen kansia (covers of the albums) :
Millai muute 2009 – vaihtoehtomusiikki valtaa Porin Teatterin elokuussa!
Millai muute 2009 on tapahtuma, joka esittelee tasokasta musiikkia ja kulttuuria valtavirran ulkopuolelta Porin Teatterin juhlallisissa puitteissa. Millai muute panostaa erityisesti porilaisen, eri puolilla Suomea ja maailmaa mainetta niittäneen, omaperäisen rock-musiikin esilletuomiseen uniikilla tavalla. Tapahtuma järjestetään 29. elokuuta 2009. Ovet aukeavat yleisölle kello 19, ja tilaisuus jatkuu puoleenyöhön asti.
Aikataulu:
19.00 ovet aukeavat
20.00 Serpentes Vipera
20.45 Lowlife Rock'n'Roll Philosophers
21.20 kahvilassa Janne Laurila ja Nikolai Blad
22.00 ennennäkemätöntä: Robotti Emma ohjelmeeraa kojeelliseen tapaan (Antti Tuomento)
22.15 Magyar Posse (vierailevien laulajien kera)
Lipun hinta: 15 euroa.
Lippuja myyvät Porissa: Green River, One For The Road, Crimson Center
Lippuvaraukset ja tiedustelut: kristiina.tattari@gmail.com / 050-5010343