Elettiin edellisen vuosituhannen loppumetrejä, kun nykyinen Murenaorkesteri alkoi varovasti availla vastasyntyneen silmiään. Tokihan soittoniekat oli jo ehditty kouluttaa monenmoisissa oudohkoissa ”menestys projekteissa”, joten edellytyksiä Murenan perustamiselle löytyi kyllä. Kun pikakelaamme semmoiset yhdeksän vuotta taaksepäin, voimme poimia näkymiä esimerkiksi Temmeksen treenikämpän suojista, jossa ulkomaailmasta kovin eristäytyneet pojat ahertavat keskittyneinä eksperimentaalisissa tunnelmissa.
Noihin aikoihin teknologia oli kehittynyt jo siihen pisteeseen, että kotimikroa apuna käyttäen saatettiin suorittaa moniraita-äänityksiä. Tämä innovaatio ajoikin raukkaressukat entistä experimentaalisempien kokeilujen kaaokseen, joka kaikkien onneksi katkesi järjen voittoon.
Pojat siis alkoivat säveltää perinteistä ei niin perinteistä raskasta rock..n..rollia suomeksi laulettuna, jonka levy-yhtiön sedät myöhemmin määrittelivät ”sekometalliksi”. Pikkuhiljaa laulut alkoivat kuullostaa jo bändin omastakin mielestä soittokelpoisilta, joten seuraava looginen vaihe olikin hommata esiintymisiä sekä pommittaa levy-yhtiöitä demo-nauhoilla. Jo tuohon aikaan bändit saattoivat hyödyntää internetiä itsensä esille tuomiseen, -sen kautta Murenankin huutomöykkä levisi suuren yleisön tietoisuuteen.
Vuonna 2009 Murena on julkaisemassa toista albumiaan. Esikoinen ”Metonin Jakso” näytti jo kaapin paikan, nappaamalla julkaisuviikollaan sijoituksen Suomen viralliselta listalta. Murenan uusi maaginen albumi ”Katoamispiste” johdattaa kuulijan logiikan äärirajoille sekä magiikan ja mielikuvituksen syvimpiin syövereihin. Albumi tarjoaa Suomeksi neliäänisesti laulettua raskaasti polveilevaa rockia, joka pitää otteessaan kolmen näytöksen verran, sisältäen yksitoista laulua.
Bändin livekunto on uutukaisen myötä noussut myös seuraavalle tasolle, kun Jarno Kankaan ohella muutkin pääsevät kokeilemaan laulantaa aivan toden teolla. Syy moiseen pelleilyyn löytyy poikien poliittisesta ideologiasta; ”kaikki mitä levylle tallentuu, on vedettävä myös livenä”. Tulevat esitykset eivät siis tule jättämään ketään kylmäksi, sillä äkkivääryys ja älyttömyys + runsas stemmalaulanta on mystistä aistittavaa.
Thanks for being on our friend's list, YOU rock!! If you haven't already come check out the tunes on our page...Sure we're a bit cocky and we can't stop droppin f bombs but we write str8 from the heart!!!..lol
Leave us some comments and let us know what you think our best song is.
IF you have already recieved this comment we apologize..
This is the association of two graphic designers Nico ([fracture//Lab]) and Trëz (The Orbscurarium). His aim is to promote and sell their work and to introduce the creative universe which inspires them through the announcement of different events. Have a good experience in the catacombs...
------------------------------------------- DfC seek some retailers for its tshirts ! We also wish to find places of exhibitions for our graphic works. Do not hesitate to contact us. -------------------------------------------
We invite to listen ( with voice Misanthro and Stonewingangel ) of the four topics which presentable our demo. and we'll hang at intervals of two weeks. We're renovation the space with new pics,presentation of the new components,photos,videos,etc. That we wait your honest opinion. Thanks for all and one cruel salutation behalf of the band ( we don..t know to do it of another way ).
Evenly one year ago when DIRT LABEL joined to the MySpace. To celebrate that we will release tonight one new song from our past Poronpurijaiset gig. Listen this song right here at MySpace!
Song is called "I Love The Bad Girls" and this song is very pure biker rock 'n' roll song about motorcycles, whiskey and Bad Girl(s) of course ! Mosh n' Go!