So the story goes!
Kesällä '99 lähti joukko ulvilaisia punkrokkareiden alkuja kohti Koria-Rollia. Matkamusiikiksi valikoitui The Donnasin eka, ja varsin pian sai alkunsa idea siitä että kyseinen tuotos pitää kääntää kokonaisuudessaan Suomen kielelle. Olihan kyseessä yksi täysin liian vähälle huomiolle jäänyt levy.
Hyvin nopeasti Timo, Vesku ja Rautamies (alkuperäinen kokoonpano siis) saivatkin tekstit valmiiksi ja kesä kuluikin uimarantojen sijaan kellarin suojissa. Keikkaa bändi, silloin nimellä Murdock, teki tasan yhden kerran ja sen jälkeen tuo salainen aarteemme suljettiin muhinoimaan kellarin uumeniin yksinään. Mainittakoon, että esitetyssä livetapahtumassa kitaraa vingutti muuan J.Hertell.
Nyt vuosien tauon jälkeen - joka keväthän bändi on pitänyt kaivaa kellaristaan - rumpujen taakse on löytynyt varsin innokas ja asiansa osaava nuori mies. Kastetilaisuudessaan pastorille tuli h-hetkellä sana Matti mieleen. Nyt bändi toimii taas ja mukana on niin omia ralleja, jokunen varhaisista Donnas-käännöksistä, että käännösteoksia The Queers-yhtyeeltä. Hyvällä omallatunnolla voin sanoa, että homma toimii ja keikkakuntoa valmistellaan parhaillaan. Intoa piisaa joka miehellä ja halu viedä bändiä eteenpäin kova. Olkaa ihmiset kuulolla, pian alkaa tapahtua!
- Timo -
Toinen pitkäsoittomme ilmestyy lähiaikoina. Levyllä on mukana vain ja ainoastaan ennenjulkaisematonta orkkismateriaalia! Näytteet seitsemästä biisistä kuultavissa sivultamme NYT.
Twangsville tarjoaa levyn ennakkotilaajille ilman toimituskuluja. Twangsvillen sivut löydät tästä: www.twangsville.net
Olemme myös mukana Arctic Surf-kokoelmalla kolmen kappaleen voimalla. Biisit ovat niinikään ennenjulkaisemattomia, ja nimenomaan tätä kokoelmaa varten sävellettyjä.
Kiitos kaveeraamisesta! MUISTAKAA ETTÄ UUSIN ÖSKIDÖÖL JUHLANUMERO #10 VIIMEINKIN ULKONA! NYT KAIKKI TILAAMAAN JA KAVERILLE KANSSA!! PAREMPAA LUKEMISTA ET SUOMESTA LÖYDÄ!!! WWW.SAIRIO.COM/OSKIDOOL
Ei ne nukkuneet. ihan muistaakseni hyvin oli mukana, mutta yleisössä ei ollut mikkiä joten yleisö kuuluu kovin huonosti muutenkin koko levyn ajan. Aina oppii siis.
Yhtä hyvältä Petra kuulostaa kuin aina ennenkin. Olenko ollut mukana vain laatukeikoilla vai nukkuiko porilaisyleisö tuon vedon aikana ihan kuin jäähallissa, heräten vasta viimeiseen sointuun? Yleensä suvantokohdassa on ollut mukava möyke mukana.
ELÄMÄ ON PUNK: RAMOPUNK. COM 7V –BILEET 5.-7.3.2009 Vastavirta-Klubi, Tampere, 3 päivää ja toistakymmentä bändiä!
Ramopunk. com 7v-bileiden perjantain ja lauantain ennakkolippujen myynti on alkanut. LIPPUJEN HANKINTAOHJEET ja muuta tietoa bileistä löydät synttäribileiden info sivulta osoitteesta: www. ramopunk. com/7v
Liput tulivat myyntiin 10.12. ja nyt lipuista on myyty jo pitkälle yli 60%. Eli jos bileet kiinnostaa, niin toimikaahan rivakasti, niin ette jää ilman kuten jotkut onnettomat edellisissä synttäribileissä kaksi vuotta sitten. Silloinhan ennakkoliput myytiin loppuun jo lähes kaksi kuukautta etukäteen.