About me:
Vuoden Welmu 2007 on PMMP
Viitasaaren elävän musiikin yhdistys WELMU ry on valinnut vuoden 2007 Welmuksi PMMP–yhtyeen. PMMP:n Paula Vesala vastaanotti lauantaina Viitasaarella palkinnoksi laakereita ja ympäristöystävällisen, kaasukäyttöisen äänitorven.
Welmu halusi muistuttaa yhtyettä, ettei se jäisi lepäämään laakereillaan Miran äitiysloman jälkeen, vaan ilahduttaisi yleisöä vielä tulevaisuudessakin. Äänitorven yhtye sai julkisuudestaan naisiin kohdistuvan väkivallan vastustajina. ”On hienoa ja poikkeuksellista, että Suomessa TOP 10-artistit uskaltavat ottaa kantaan yhteiskunnallisiin asioihin niinkin voimakkaasti kuin PMMP Joku Raja -kappaleellaan. Lisäksi Paulan ja Miran esiintyminen julkisuudessa asian tiimoilta osoittaa kaksikon haluavan oikeasti vaikuttaa osaltaan asiaan”, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Johannes Lintunen.
Vuoden Welmu –palkinnon saajalla on aina yhteyksiä myös Viitasaarelle. Paula Vesala on opiskellut yläasteaikoinaan Viitasaaren alueen musiikkiopistossa.
Viime vuonna palkinnon sai Olavi Uusivirta. Palkintona oli tuolloin pyyhekoukkuja, jottei monilahjakkuus heittäisi pyyhettä kehään. Vuoden 2005 palkintona oli laatikollinen tennistossuja Ismo Alanko säätiölle rockin valtatiellä kulkemiseen.
Upcoming gigs / Tulevat keikat:
PIKKUJOULUT 8.12.2007
Captain Cougar Jyväskylästä
The Woose Pihtiputaalta
25.12. JOULUJAMIT
Perinteiset Joulujamit Pihkurissa. Tupa on täynnä klo 22 mennessä joten tulethan ajoissa.
Check out: www.welmu.net

Welmun tarkoituksena on lisätä elävän musiikin esittämistä Viitasaarella (ja myös pohjoisessa Keski-Suomessa) ja tarjota vapaa-ajan viettoon uusia mahdollisuuksia. Welmu järjestää nyt alkuun vähän isompia juttuja harvemmin, kuitenkin pyrkimyksenä saada musiikkielämään jatkuvaa vipinää. Keväällä 2007 on tarkoituksena saada pyörähtämään Club Welmu parin viikon välein!
Welmu sai lokakuussa merkittävän tunnustuksen, kun Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahasto myönsi sille apurahan alueen musiikkiharrastuksen kehittämiseen ainoana pop/rock genren edustajista.

WELMUn hallitus 2006-07/Board 2006
Johannes Lintunen, puheenjohtaja/president
Jouni Kauppinen, varapuheenjohtaja/vice president
Paavo Vartiainen, media- ja akrobatiavastaava/media
Topi Virtanen, tasa-arvovaltuutettu/equality matters
Ville Raatikainen, kehitysjohtaja/developing manager
Heta Kero, talouspäällikkö/financial manager
In English
Welmu ry (The Live Music Association of Viitasaari) was founded in July 5th 2005 by Jouni Kauppinen, Joni Surakka, Pertti Paananen, Topi Virtanen, Jarno T. Karjalainen and Johannes Lintunen.
Welmu ry has two main aims: to promote live music scene in Viitasaari (as well as in whole Northern part of Middle Finland), and to offer new free time possibilities.
With excisting resources it is not yet possible to have weekly activity in Viitasaari. That is why Welmu ry is at this point organizing only slightly bigger non-weekly events.
Viitasaaren elävän musiikin yhdistys WELMU ry on perustettu 7.5.2005. Yhdistystä olivat perustamassa Jouni Kauppinen, Joni Surakka, Pertti Paananen, Topi Virtanen, Jarno T. Karjalainen ja Johannes Lintunen. Paikkana toimi Music Bar Sledgehammer Viitasaarella.
Katso lisää - www.welmu.net
|